Kulttuurishokkia puolin ja toisin

Saavuimme Suomen kamaralle eilen klo 13.25 paikallista aikaa. Viimeisimmäksi muistoksi jäi taksiajelu varhaisaamun Mumbaissa. Painoimme pienellä taksilla pitkin pimeita, tyhjiä katuja. Kello oli viisi aamulla. Kaupunki alkoi pikkuhiljaa heräillä, sillä joitakin tavaran kantajia ja lastaajia näkyi jo. Ajotiet olivat kuitenkin lähes tyhjiä, joten näimme jopa muutaman hölkkääjän. Heidän on täytynyt olla varakkaampaa väkea, ei Intiassa kukaan "tavantalliainen" energiaansa moiseen tuhlaa. Verkkokalvoihin tiukimmin imeytyi kuitenkin jalkakäytävät, jotka olivat paikoitellen täynnä nukkuvia ihmisiä. Heidän suuri määränsä yllätti, kaupungissa täytyy olla satoja tuhansia (ellei miljoonia) ulkona nukkuvia/asuvia ihmisiä. Alusena oli pelkkä pahvin pala ja he olivat täysin vilttien alla. Jo aiemmin oli esimerkiksi hotellin lähellä eräs ihminen niin keskellä katua nukkumassa, että Minna meinasi kompastua häneen. Ja meillä kun menivät niskat kipeiksi, jos sängyt tai tyynyt olivat kovia....Matkan aikana annoimme satunnaisesti joillekin kerjäläisille pieniä summia. Lapsille antaminen on kovin kaksipiippuinen juttu, sillä osa heistä jättää koulut väliin, jos tottuu helpolle tienestille. Tietenkin on paljon lapsia, joille koulu on utopiaa ja jotka kerjäävät vain nälkäänsä. Benaulimissa tapasimme erään suomalaismiehen, joka oli tehnyt muutaman tytön onnelliseksi ostamalla heille hedelmiä sekä eräälle naiselle ruoka-aineita (riisiä, maitojauhetta jne). Todellisille kerjäläisille kelpaa siis ruoka, "valekerjäläiset" haluavat ainoastaan rahaa ja kieltäytyvät ruuasta. Minna oli omalta osaltaan ajatellut, että suuntaa avun matkan jälkeen jonkin järjestön kautta. Intiaan ja muihin vastaaviin maihin ei kannata matkustaa kovin hellämielisenä, realiteetit on hyvä tehdä selväksi jo ennen matkaa.

Mumbain taksit ovat muuten vanhoja pieniä Fiateja (muistuttavat vähän Anglioita). Ne käyvät kaasulla. Mumbaissa ei siis ollut Ambassodereja, kuten aiemmin virheellisesti mainitsimme. Keskustan alueella riksat ovat kiellettyjä. Taksikuskimmekin muuten nukkui autossa, eli hyvin usein väki yöpyy "työpaikoillaan".

Rosmo iski
Niin siitä eilisestä...Matkan lopuksi Minnalta varastettiin rahat lompakosta ... että missäkö? Finnairin koneessa! Lentoasemalla ei ollut mitään verovapaita kauppoja auki (tai niitä ei ollut olemassa). Kentällä tehdään uudistuksia, ja tämän vuoksi kaupat on suljettu. Minna vaihtoi siis Intian rupiat kentällä euroiksi. Olimme jo kansainvälisellä puolella lentokenttää ja matka lopuillaan, joten Minna laittoi rahat omaan lompakkoonsa ja lompakon reppuun. Kaulapussukkaa ei enää tarvittu. Vessamummo sai viimeiset muutamat rupiat. Tämän jälkeen siirryimmekin jo koneeseen. Meidän edessämme oleville penkeille tuli kolme englantia puhuvaa huumehörhöä: kaksi miestä ja nainen. Porukka oli kiinnittänyt huomioita jo kentällä, ulkonäkö ja kunto olivat sen verran heikot. Matka eteni rauhallisesti iltapäivälle, sillä sakki nukkui ihan tokkurassa mitä ihmeellisimmissä asennoissa penkeillä tai niiden välissä pää istuimella. Iltapäivällä he heräsivät ja nainen huomasi vessassa käydessään, että heidän huumetabunsa olivat lähes lopussa. Nainen ja toinen mies alkoivat kiivaan sananvaihdon, etenkin nainen oli aika hermona. Hän syytti miestä tabujen viemisestä. Heillä tulisi olemaan jatkolento Helsingistä jonnekin (luultavasti Englantiin). Nähtävästi porukalla oli hätä, miten aineet riittävät matkana ajan. Ryhmän edessä istuvat ruotsalaiset mainitsivat muutaman kerran lentoemännälle porukasta. Emme kuulleet, mitä he sanoivat. Huomasimme, että miehistö seurasi tarkkaan, ettei hörhöporukka ala pahemmin elämöidä. Mekin seurasimme tilannetta aika tarkkaan. Jossakin vaiheessa nainen tuijotti tiukasti meitä penkkien välistä. Me vaistomaisesti vältimme katsekontaktia naiseen, Minna teeskenteli nukkuvansa ja Jaska lukevansa. Tämä siis sen vuoksi, ettei olisi tullut mitään riitaa sakin kanssa. Tämän jälkeen nainen asettautui lattialle heidän penkkiensä väliin. Ajattelimme, että sinne nukahtaa pahaan vieroitusoloonsa.

Minna päätti tehdä ostokset Helsingin kentän tuloaulassa. Todellisuus valkeni salamannopeasti. Kaikki rahat olivat hävinneet, niin setelit kuin kolikotkin. Saman tien Minna tajusi, mitä oli tapahtunut. Rahat olivat koneeseen mennessä olleet tallessa. Lennon ajan pikkureppu oli edessä olevan penkin alla, kuten miehistö ohjeiden mukaisesti määrää. Eipä ole tullut aiemmin mieleen, että joku hörhö voi ryömiä penkin alla ja tyhjentää laukun. Periaatteessahan laukkuun on koko ajan näköyhteys ja siihen on etupuolelta hankala päästä käsiksi. MUTTA yleensähän ihmiset eivät "rönyä" koneen lattioilla. Niinpä se ....keleen akka sai Minnan rahat huumeisiinsa, summa oli 76 euroa. Tarpeeksi suuri, että suututti ihan kympillä, kun M. oli juuri hieman aiemmin päättänyt, ettei törsää rahojaan hajuveteen. Olisi siis kannattanut ostaa turhuutta!

Tulimme junalla kotiin ja illalla istuimme jo oman saunan lauteilla. Molemmilla tuli samanlainen olo, että olemme olleet samassa unessa ja heräsimme siitä. Suomi näytti harmaalta, värittömältä, ihmiset vauvamaisen näköisiltä valkonaamoilta. Vaatteet olivat vain ruskeita, mustia ja harmaita. Ylipäätään joka paikassa oli ihan hirveän tyhjää. Ihmettelimme, miten lentokentän ympäristö ja Vantaa olivat niin tyhjiä keskellä arkipäivää. Juna jyskytti pitkin harmaata tyhjyyttä - epätodellinen olo. Saavuimme hiljaiseen kotiimme. Ketään ei näkynyt missään. Samaan aikaan oli kiitollinen olo, että olemme taas omassa kotimaassamme. Täällä kaikki toimii, ihmisten sanaan voi uskoa, kaikki on puhdasta jne. jne. Saunassa saimme sentin likakerrokset pestyä pois ja tänään on pyykätty koneella vaatteita - luksusta!

Meillä oli epätodellisuuden tunteesta huolimatta todella hyvä olo. Kokemus oli ollut aivan uskomaton ja sehän jatkuu vielä mielissämme ja muistoissamme. Ulkomailla kirkastuvat myös oman maan hyvät puolet. Puheväleissä olemme - etukäteen jännitti 24/7 yhdessäolo, mutta sopu säilyi koko matkan oikein hyvin. Mehän olimme matkaajina aivan erilaisia: Minna oli ensimmäistä kertaa pitkällä matkalla ja ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella. Jaska on töidensä puolesta aikoinaan kiertänyt maailmaa kymmenen vuoden ajan. Kuitenkin matkan aikana löysimme hyvät tavat toimia, molempien vahvuudet pääsivät käyttöön ja yhteispeli sujui mutkattomasti. Kyllä meille varmasti jäi matkakuume päälle - ja nimenomaan "seikkailukuume". Maltoimme muuten olla kovasti shoppailematta: reppujen painot olivat molemmilla tullessakin alle 10 kiloa ja lisäksi oli vain pikkuinen "kauppakassi".

Jälleen kiitokset kommenteista, nehän olivat osa tätä blogia ja innostivat kirjoittamaan. Näköjään yli 3500 visiittiä sivuille on tehty- hienoa.

Vielä emme malta sivustoamme lopettaa! Luvassa on valokuvia Picasan esityksenä, videoleikkeitä sekä yleisiä jälkipohdintoja ja vinkkejä matkaajille.

(ps. Nyt uskaltaa jo sivuta maha-asiaakin. Taikauskoisesti emme uskaltaneet matkan aikana siitä kirjoittaa. Me emme saaneet vatsatautia, mikä on jo aikamoinen ihme. Muutamana päivänä saattoi maha vähän möyriä, mutta ei muuta. Nähtävästi kyseessä oli huolellinen asenteemme ja toisaalta puhdas tuuri.)