Chennai ja Andamaanit

Eilen lensimme Trivandrumista Chennaihin itarannikolle. Matka meni alkuun ilman ongelmia. Trivandrumin kentta oli siisti ja kone lahti ajallaan. Kentalla iski kunnon hyeenalauma kimppuumme. Olimmekin sita jo vahan pelanneet, koska meilla ei ollut ajatusta, missa majoitumme Chennaista jne. Halusimme majoituksen lahella lentokenttaa, mutta kuitenkin suhteellisen edullisesti. Olihan kyse vain lyhyehkoista unista, koska tana aamuna piti herata jo klo 4. Hyeenoilla tarkoitamme kaiken sortin riksakuskeja ja muita helppoheikkeja, jotka iskevat kentan ulkopuolella. Saimme heidat kylla lopulta haadettya ja otimme prepaid-taksin. Siihenkin meinasi tulla ylimaarainen kaveri kyytiin, kielsimme hanta tulemasta. Sanoin Jaskalle, etta yksi vanha pappa me hoidellaan (eli kuski), mutta toinen kyytimies ei saa tulla mukaan. Tama siis sen varalle, etta olisi tullut jotain ongelmia, mutta ei onneksi tullut. Nyt sita vasta isoon kaupunkiin tultiin, liikenne oli kovaa tuolla laitamillakin (keskusta 15 km paassa). Ensimmainen hotelli oli hirvea laava, sen jalkeen kruisailimme vahan riksalla ja loysimme siedettavan majoituksen. Siellakin oli vaan taas joku "festari" meneillaan. No, se loppui onneksi ennen klo 22 - oli muuten kristillinen juhla talla kertaa. Olemme siis Tamil Nadun osavaltiossa nyt ja taalla on kai paaosin enemmisto muslimeja ja hinduja.Tama Chennain laita-alue oli aika lailla kaoottinen ja hullu paikka: ihmisia, melua, liikennetta, likaa, lehmia ja jatteiden polttonuotioita. Painuimme heti hotellihuoneen suojiin, Minna ei pistanyt nenaansa ulos ja Jaska kavi vain vetta ja muuta pakollista ostamassa. Paikka oli ihan kuin maailman lopun alussa, ja aamullakaan vaikutelma ei muuttunut. Ihan hirveata, millaisissa oloissa ihmiset joutuvat elamaan.

Koneen piti lahtea klo 5.45, mutta siellapa torotimme koneessa kaksi tuntia ja 45 minuuttia ennen kuin kone paasi lahtemaan. Oli kuulemma sumua, meista se oli lahes yksinomaan jatteiden poltosta syntynytta savua. Saavuimme Andamaanien saarille joskus ennen puolta paivaa. Monien sattumuksien kautta olimme noin puoli yhdelta jonottamassa lippua lauttaan. Tarkoituksemme oli ostaa lippu lauttaan, joka menee Neil Island -saarelle. Se osoittautui todella hankalaksi. Aivan mielettomat jonot ja etuilu. Onneksi yksi hollantilaisnainen vinkkaili Minnalle jonon alusta, etta tule tanne. Taallahan on periaatteessa korkea naisten arvostus ja naiset paasevat aina ensin - ladies first. Siella sitten hikoilimme, Minna piti puoliaan miehia vastaan, he yrittivat tyontaa omia lappujaa luukusta. Ensin piti tayttaa joku alyton lappu ennen kuin lipun saattoi ostaa. Ulkomaalaisten piti lisaksi esittaa passi ja saarille saapumisen lupalappu. Kaikki tuntui olevan hiuskarvan varassa, lasitiskin takana tuskallisen hitaasti toimiva turbaanipaahineessa oleva mies ja takana valtava joukko ukkeleita. Kavi niin onnellisesti, etta Minna sai aika nopeasti liput Neal Islandsin lauttaan. Olimme ihan innoissamme, etta onnistuimme. Aiemmin mainitsemani nuori hollantilaisnainen seurueineen ei onnistunut saamaan lippuja Little Andamans -saarille ja he paatyivat ottamaan helikopterin! Voitte siis paatella, millaisesta lippuoperaatiosta oli kyse!

Sitten saimme sata erilaista neuvoa, mika rannassa olevista laivoista menee Neil Islandsille. Viimein paadyimme oikeaan laivaan (sinne mentiin muuten ihmeellisesti toisen laivan lapi). Matka alkoi ja eteni mukavasti. Jossain vaiheessa Jaska oli kannella ja oli kuullut valtavan pamahduksen konehuoneesta ja nahnyt tulenlieskat savupiipusta. No - matka jatkui kuitenkin. Jossain vaiheessa aloimme kuitenkin ihmetella, missa olemme. Saimme kuulla, etta potkuri oli hajonnut ja olimme kaantyneet takaisin. Suunta olikin siis taas kohti lahtopistetta!!!!! Ihmiset olivat JALLEEN ihan rauhallisina, he eivat meneta malttiaan, vaikka mita hankaluutta tulisi. Satamassa alkoi sahlays, meneeko viela tanaan toinen laiva. Pikku hiljaa selvisi, ettei mene. Saimme toimistosta neuvon, etta pitaa menna (taas) lipputoimistoon vaihtamaan liput huomiseksi. Jalleen piti hieman kayttaa kyynarpaatekniikkaa. Tiskin takana turbaanipaahinemiesta vain huvitti - han vain hoki "wait, wait..." Koko ajan joku yritti edelle. Ajattelimme, etta liput on pakko saada vaihdettua tanaan - huomenna se ei enaa onnistuisi. Jalleen piti vahan korottaa aantaan - emme suostuneet lahtemaan tiskilta pois ennen kuin olemme saaneet huomisen liput korvaukseksi. Minna seisoi luukulla ja tyonsi vaihdettavia lippuja siaan ja hoki, etta nama on vaihdettava. Jaska oli takana body guardina ja vahti, ettei kukaan paase etuilemaan. Tama ei nain kirjoitettuna tunnu miltaan, mutta koko prosessi oli aikamoisen vaativa! Mutta nyt meilla on liput huomiseksi aamuksi klo 7. Kohteenamme on neitseellinen Neil Island, jossa on koskematonta(kin) luontoa ja rauhaa.

Tana iltana satuimme samaan paikkaan syomaan hollantilaismiehen kanssa. Han oli juuri tullut saarelta ja hanella oli mahtavia kuvia sielta. Mies on antropologi ja on ollut monta kertaa Intiassa. Saimme miehelta arvokkaita vinkkeja.

Makuupaikkamme ei ole haavi, mutta kylla siina yhden yon koisaa. Majoituspaikassamme on ensimmaista kertaa kyykkyvessa. Mutta ei se niin paha ole, Minnakin on yleisissa paikoissa jopa tyytyvaisempi, jos on kyykkyvessa. Se on lopulta jopa hygieenisempi, koska ei tarvitse istua pontolle....

Mutta nyt on pakko lahtea nukkumaan - tanaan on ollut tapahtumarikas paiva. Nyt varmaan tulee lahes parin viikon tauko kirjoitteluun. Epailemme, etta saarella ei ole nettiyhteytta. Tutkailemme siis paratiisisaartamme todennakoisesti 27.1. asti, jolloin meilla on lento Andamaaneilta pois. Tammikuisin terveisin!